Puoli vuosisataa kaustislaista kuhinaa

Piskuisella keskipohjalaispaikkakunnalla tapahtui puoli vuosisataa sitten jotain merkillistä. Maaltamuuton kolhiman seutukunnan ihmiset saivat erikoisen idean: järjestetään kansainvälinen kansanmusiikkifestivaali.

Kansanmusiikkia pidettiin Suomessa yleisesti kuolleena tai ainakin kuolevana musiikkigenrenä, ja maaseudun tulevaisuus nähtiin vähintään yhtä harmaana. Jostain löytyi kuitenkin uskoa toisenlaiseen tulevaisuuskuvaan.

Tavoitteet määriteltiin heti koviksi. Nimen piti olla englanniksi, ja ministeriöön ilmoitettiin, että aiotaan kasvaa mittavaksi ja merkittäväksi kansainväliseksi kansanmusiikkitapahtumaksi.

Jo ensimmäisinä vuosina huutoon vastattiin. Väkimäärä yllätti rohkeimmatkin odotukset, ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlista tuli nopeasti koko kansan tuntema instituutio. Vähintään kerran elämässä tuli jokaisen suomalaisen kokea Kaustisen maaginen tunnelma iltanuotioineen ja pihasoittoineen.

Viisikymmentä vuotta on valtavan pitkä ikä tapahtumalle. Missä piilee Kaustisen koukuttavan ilmapiirin salaisuus. Mikä on pitänyt juhlat hengissä läpi vuosikymmenien kulttuuristen muutosten?

Kaustisen peruskävijä ei saavu kuuntelemaan yksittäisiä esiintyjiä tai konsertteja. Paikalle on tultu nauttimaan tunnelmasta, jonka saavat aikaan tuhannet pelimannit ja tanssijat, sadat ammattilais- tai harrastajayhtyeet sekä suuri joukko musiikinystäviä. Tämä sekalainen seurakunta, samaan aikaan sekä konservatiivinen että avantgardistinen, väreilee ja törmäilee keskenään kuin atomit astiassa. Perinteet vilahtelevat silmissä kuin maisema junan ikkunassa, mutta häkellyttävästä ylitarjonnasta huolimatta tunnelma on yleensä seesteinen ja leppoisa.

Kuva: Lauri Oino, Kansanmusiikki-instituutin arkisto

Kulttuurien sulatusuuniin tuovat tehoa puskasoitot, jamisessiot, tanssityöpajat ja yhteislauluhetket, jotka tarjoavat monelle astetta henkilökohtaisemman kokemuksen. Usein kyse on oman taiteellisen minän kohtaamisesta sallivassa ympäristössä. Se voi olla suorastaan pökerryttävä tunne.

Viime aikoina on alettu yhä enemmän tiedostamaan taiteen ja kulttuurin merkitys hyvinvoinnille. Ei enää riitä, että tuetaan konsertteja ja teatteriesityksiä; tarvitaan myös toisenlaista osallistumista. Tarvitaan taidetta arkeen. Kulttuuria perheisiin, koteihin ja ystäväpiireihin. Taide on kieli, jonka avulla yksilöt ja yhteisöt käsittelevät menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Se eheyttää ja rikastuttaa elämää.

Kaustisen festivaali on perustunut tällaiselle taidekäsitykselle koko olemassaolonsa ajan. Sen hengen toivoisi edelleen leviävän.

Matti Hakamäki / Kansanmusiikki-instituutin johtaja

julkaistu 5.7.2017 sanomalehti Ilkan kulttuurisivun kolumnina