Taiteen vapaudesta

Vapaus on käsitteenä harvinaislaatuisen monisyinen ja helposti valjastettavissa palvelemaan asiaa kuin asiaa.

Vapauden käsitteeseen liittyy kuitenkin aina jonkinlainen paradoksaalinen vastapooli. Vapautta ei saa rajoittaa, kunhan sen rajoittamatta jättäminen ei rajoita kenenkään toisen vapautta. Minun vapauteni voi olla jonkun toisen vapaudesta pois.

Toinen moniselitteinen ja -tulkintainen termi on taide. Mitä on taide, kenen tekemää, kenen määrittämää ja minkä arvoista se on? Kenen kuuluisi siitä maksaa, ja kuka saa kutsua itseään taiteilijaksi?

Jos nämä kaksi termiä ovat jo yksinäänkin vaikeaselkoisia, niiden muodostama sanaliitto ymmärrettävästi aiheuttaa usein harmaita hiuksia.

Taiteen vapaus on ymmärretty länsimaisessa yhteiskunnassa muun muassa vapautena valita taiteen muoto, tekijän mahdollisuutena toteuttaa vapaasti itseään ja yhteiskunnan velvollisuutena mahdollistaa taiteen autonominen asema.

Taiteen vapaus onkin yksi sivistysvaltion perusperiaatteista, jota tulisi myös nykymallisena kaikin mahdollisin keinoin vaalia ja puolustaa. Taiteen vapaus tuo sivistystä, sivistys hyvinvointia, ja hyvinvointi taas mahdollistaa demokraattisen moniarvoisen oikeusvaltion.

Tähän asti kaikki hyvin.

Taiteen vapaudesta keskusteltaessa taiteen määritelmä kuitenkin lähes aina sisältää ajatuksen vain ns. institutionaalisesta taiteesta. Taidetta tekevät tutkintokriteerit täyttävät taiteilijat, taidetta kuluttavat valveutuneet katsojat tai kuuntelijat ja taidetta ohjaavat ylhäältä päin erilaiset taideorganisaatiot.

Taiteen vapaudesta voisi puhua toisinkin. Eikö kyse ole taiteen vapauden rajoittamisesta silloinkin, kun lapsi haluaisi aloittaa musiikkiharrastuksen, mutta perheen taloudellinen tilanne, asuinpaikkakunta tai pääsykokeiden tasovaatimukset estävät sen? Entä kun eläkeläinen tahtoisi laulaa sukujuhlissa, mutta murskaavat arviot kuusikymmentäluvun kansakoulun laulukokeissa tekevät sen hänelle edelleen mahdottomaksi?

Usein suomalaisessa taidekeskustelussa kiistellään taiteen vapauden tärkeydestä ja merkityksestä ymmärtämättä sitä, että itse kiistan aiheuttavat keskustelijoiden eri sisällöt termille taide. Niin kuin taiteella, myös taiteen vapaudella on monta ulottuvuutta. Toinen ymmärtää taiteen vain ammattitaiteena, toinen pitää myös opiskelijan, lapsen tai harrastajan tekemistä tai sen tulosta taiteena. Näiden tulkintojen eron ymmärtäminen olisi hedelmällisen keskustelun aikaansaamisessa ratkaisevan tärkeää.

 

Matti Hakamäki / Kansanmusiikki-instituutin johtaja

julkaistu 27.9.2017 sanomalehti Ilkan kulttuurisivun kolumnina