Kansallista kulttuuria

Taiteella ja kulttuurilla on aina ollut suuri merkitys kansallisvaltioiden olemassaololle ja koossapysymiselle. Valtion näkökulmasta tarkasteltuna taiteella ja kulttuurilla voi nähdä olevan erilaisia, joskus jopa toisilleen vastakkaista tehtäviä.

Toisaalta yhteiskunta tarvitsee elinvoimaista, autonomista ja vapaata taidekenttää synnyttääkseen tuoreita näkökulmia ja innovaatioita yhteiskuntakehityksen polttoaineeksi. Mutta samalla taiteella ja kulttuurilla pyritään pitämään yllä ja pönkittämään kansankunnan yhtenäiskulttuuria ja kansallista identiteettiä.

Virallinen kulttuuripoliittinen totuus puhuu ensimmäisen roolin puolesta, mutta jälkimmäisenkin perään haikaillaan yleisessä keskustelussa tämän tästä.

Kuinka nämä kaksi tehtävää tulisi huomioida kulttuuripolitiikassa? Tulisiko yhteiskunnan suosia esitetyistä näkökulmista toista, vai tulisiko painotusten olla riippuvaisia vallitsevasta yhteiskunnan tilasta: kriisin uhatessa vapaa taide valjastetaan kansallisen yhtenäisyyden palvelukseen, mutta rauhan aikana autonominen taidekenttä saa innovoida ilman kansallisuuden rajoitteita.

Taiteen ja kulttuurin merkityksen ja sille asetetun roolin tarkastelu onkin tärkeää erityisesti nyt, kun maassamme juhlitaan satavuotiasta Suomea. Tällaisina aikoina kulttuuri ja taide saattaa nimittäin typistyä kaanoneiden ja kansallissymboleiden esittelyksi. Kulttuurilla nähdään helposti arvoa vain valtioiden välisen kilpailun välineenä, ja moniarvoisen kulttuurikentän ihanteet saavat väistyä.

Itsenäisen Suomen tulisi kuitenkin tuntea ylpeyttä ennemminkin kulttuurisesti hyvinvoivan yhteiskunnan tunnuspiirteistä. Runsas taideharrastaminen, vapaa ja moniarvoinen taidekenttä, ymmärrys omasta perinteestä ja suuri kulttuurinen sivistys tarjoavat tukevamman perustan terveelle kansalliselle itsetunnolle.

Taiteen kansallisista ikoneista saamme luonnollisesti olla ylpeitä. Ne ovat tärkeitä samaistumisen kohteita ja kollektiivisen tajunnan kiinnekohtia. Niiden rinnalla olisi kuitenkin hyvä muistaa se laaja sivistyksellinen perusta, jolle koko suomalainen kulttuuri rakentuu.

Itsenäisyyspäivän juhlintaan liittyvissä juhlapuheissa isänmaamme kulttuuriin tullaan varmasti viittaamaan lukemattomia kertoja. On mielenkiintoista kuulla, mainitaanko niissä Sibeliuksen ja Kiven rinnalla myös vaikkapa yhdenvertainen taidekasvatus, aineeton kulttuuriperintö tai lukuharrastuksen yleisyys.

 

Matti Hakamäki / Kansanmusiikki-instituutin johtaja

julkaistu 29.11.2017 sanomalehti Ilkan kulttuurisivun kolumnina