Konsta Jylhä -kilpailun semifinalistit valittu

28.05.2018

Kansanmusiikin Konsta Jylhä -kilpailun tuomaristo on valinnut kymmenen yhtyettä kilpailun semifinaaliin. Tämän vuoden kilpailun teemana on muinaissuomalaisuus.

Semifinaaliin selviytyivät yhtyeet Aoide, Duo Sarvinen & Apiainen, Duo Selina, Mielen maisemat, Munnaripartio, OON, Silvo Vatanen ja Jarmo Romppanen duo, Sumu, The Mystic Revelation of Teppo Repo sekä The World Mänkeri Orchestra.

– Monissa näytenauhoissa oli hienoa musisointia. Osassa linkki muinaissuomalaisuuteen jäi kuitenkin ohueksi. Tuomaristo toivoo jatkoon päässeidenkin panostavan vielä kilpailun tämän vuoden teemaan, muinaissuomalaiseen musiikkiin, kertoo tuomariston puheenjohtaja, Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha.

Yhdeksännen valtakunnallisen Konsta Jylhä -kilpailun semifinaali käydään 9.7. ja finaali 10.7. Kaustisen Pelimannitalossa Kaustinen Folk Music Festivalin yhteydessä. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat puheenjohtaja Hannu Sahan lisäksi professori Heikki Laitinen sekä muusikko Kimmo Pohjonen. Kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa, ja palkintoina jaetaan yhteensä 10000 euroa.

Semifinaaliyhtyeet:

Aoide (Heli Hartikainen, Minttu Hellstén, Essi Hirvonen ja Jenni Venäläinen)
Duo Sarvinen & Apiainen (A-P Apiainen ja Aino Sarvinen)
Duo Selina (Hanna Ryynänen ja Sanni Virta)
Mielen maisemat (Henry Kolari, Olga Kolari, Kaisa Nyrönen-Piispanen ja Maria Ojanperä) Munnaripartio (Satu Lankinen, Ringa Koskinen, Elina Koskela ja Janne Ojajärvi)
OON (Sarah Palu ja Johanna Tarkkanen)
Silvo Vatanen ja Jarmo Romppanen duo
Sumu (Vilma Jääskeläinen, Minna Koskenlahti ja Lukas Kristo)
The Mystic Revelation of Teppo Repo (Otto Eskelinen, Arwi Lind ja Eero Tikkanen)
The World Mänkeri Orchestra (Petri Pentikäinen/Meri Tiitola, Olli Penttilä, Heikki Syrjänen ja Pekka Westerholm).

 

More info:

Miia Palomäki
tuottaja, Konsta Jylhä -kilpailu
konstajylhakilpailu@gmail.com
044 353 9827

 
Matti Hakamäki
Manager, Finnish Folk Music Institute
040 358 8921
matti.hakamaki@kaustinen.fi