Strategia 2026–2029
The Finnish Folk Music Institute
Visio
Tavoittelemme yhteiskuntaa, jossa kulttuurin ja kulttuuriperinnön merkitys ja vaikuttavuus tunnistetaan, kansanmusiikki- ja kansantanssialan arvostus ja rahoitus vahvistuvat ja vuoropuhelu eri yhteisöjen, ryhmien ja toimijoiden välillä on runsasta. Kansanmusiikki-instituutti toimii tässä kehityksessä laajasti vaikuttavana suunnannäyttäjänä muun muassa museo- ja arkistotyön, tutkimuksen, koulutuksen sekä aineettoman kulttuuriperinnön suojelutyön kautta.
Näin maailma muuttuu
- Digitalisaatio ja erityisesti tekoälyn kehitys etenee ja koskettaa kaikkia toimintasektoreitamme.
- Käsitys kulttuuriperinnöstä muuttuu nykyhetkeä ja yhteisölähtöisyyttä painottavaksi ja sitoutuu systeemisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin.
- Kansainvälisten verkostojen merkitys korostuu. Geopoliittiset ja globaaliin turvallisuuspolitiikkaan liittyvät muutokset vaikuttavat vahvasti kansainväliseen toimintaympäristöön myös kulttuuritoimijoiden osalta.
- Toiminnan rahoituslähteet tulevat muuttumaan. Erityisesti yksityisen rahoituksen merkitys kasvaa.
Meidän tehtävämme on
- edistää ja tehdä tunnetuksi kansanmusiikin ja -tanssin harjoittamista sekä palvella alaa mm. tutkimus-, tallennus-, arkistointi-, tiedotus-, julkaisu- ja koulutustoiminnalla.
- lisätä tietoa eri kansanmusiikki- ja kansantanssi-ilmiöistä, perinteistä ja niihin liittyvistä historiallisista tai esteettisistä ilmiöistä.
- edistää aineettoman kulttuuriperinnön turvaamista lisäämällä ymmärrystä ja osaamista kulttuuriperinnön suojeluun liittyvistä sosiaalisista ja kulttuurisista merkityksistä ja käytänteistä.
Näin menestymme tehtävässämme
- Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa eri yleisöihin, toimijoihin ja sidosryhmiin kaikilla tasoilla ja suunnilla heidän tarpeitaan kuunnellen.
- Vahvistamme vaikuttavuuttamme hanketoiminnalla ja kumppanuuksilla.
- Pidämme huolta talouden tasapainosta ja hyvästä hallintokulttuurista.
- Huolehdimme innostavasta työilmapiiristä ja henkilöstön mahdollisuuksista vaikuttaa työhönsä ja kehittää osaamistaan.
Arvot
Oppiva: Kehitämme osaamistamme ja rakennamme osaajaverkostoja täydentämään omaa osaamistamme.
Yhteisöllinen: Uskomme yhteisölähtöisyyteen kulttuuriperinnön vaalimisen ja kehitystyön perustana.
Ajassa elävä: Seuraamme kehitystä ja muutumme joustavasti tinkimättä perustehtävämme hoidosta.
Kärkihankkeet
- Valtakunnallisen vaikuttavuuden ja yhteistyöverkostojen vahvistaminen
- Aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijuuden, yhteisölähtöisen arkisto- ja museotyön sekä Kaustinen ICH Academy -ohjelman ja siihen kytkeytyvän tutkimusyksikön kehittäminen ja vakiinnuttaminen
- Kansainvälisen hankeyhteistyön kehittäminen ja lisääminen
Kehityskohteet
- Kestävä rahoitus
- Strategisen osaamisen kehittäminen
- Tutkimustoiminta
Toimintaamme ohjaavat asiakirjat
- YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet
- Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta
- Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä (Faron sopimus)
- Kansanmusiikin ja kansantanssin Visio 2030 (valmisteilla)
- Kulttuuripoliittinen selonteko
- Kulttuuriperintöstrategia 2030
Lataa täältä strategia PDF-muodossa.
Latest news
Emmi Kuittisen & Ikuisen ikävän orkesterin esikoisalbumilla itketään ja lauletaan
Kansanmusiikki-instituutin julkaisema Emmi Kuittisen & Ikuisen ikävän orkesterin esikoislevy Itken ja laulan on albumi elämästä ja kuolemasta. Levyn kappaleet ovat saaneet inspiraationsa...
Lahtelaispelimanni Ossi Niinimäen sävellystuotantoa julki
Hannu Kellan nuotintama ja toimittama kokoelma lahtelaisen Ossi Niinimäen pelimannisävellystuotantoa julkaistaan Hollo & Martta ‑festivaalilla Ossi Niinimäen muistokonsertin yhteydessä torstaina...
Pelimannitalo kaustislaisten kansanmusiikkiyhteisöjen hallintaan
Kansanmusiikki-instituutti ry. vuokraa Kaustisella sijaitsevan Pelimannitalon 1.10.2020 alkaen. Tähän asti Instituutti on vuokrannut osaa talon yläkerrasta Tallari-yhtyeen harjoitus- ja...


