Kansanmusiikki-instituutti 50-vuotta -juhlaseminaari 6.6.

10.04.2024

Kansanmusiikki-instituutti on vaikuttanut viimeisen 50 vuoden ajan merkittävästi niin kansanmusiikin saralla kuin laajemminkin muun muassa arkisto-, julkaisu-, tutkimus- ja koulutustoimintansa kautta. Instituutin juhlaseminaarissa torstaina 6.6. tarkastellaan menneiden vuosikymmenien saavutuksia mutta visioidaan rohkeasti myös tulevaa. Mikä on alan ja Kansanmusiikki-instituutin asema tulevina vuosina? Mikä on kansanmusiikin rooli ja merkitys yhteisöjen identiteetin ja ylisukupolvisen arvonluonnin näkökulmasta mutta myös kansallisen omakuvan piirtäjänä?

Seminaarin puhujina ovat Heikki Laitinen, Hannu Saha, Outi Valo, Vilma Timonen, Kristiina Ilmonen, Pekko Käppi, Heidi Henriikka Mäkelä sekä Matti Hakamäki. Lisäksi seminaarin paneelikeskusteluissa kuullaan vaikuttajia ja asiantuntijoita koko kansanmusiikki- ja kansantanssikentän laajuudelta.

Avoin ja maksuton seminaari järjestetään Kaustisella Kansantaiteenkeskuksessa ja paikalle pääsee Kokkolan suunnalta myös erikseen järjestetyllä tilausbussikyydityksellä. Seminaari lähetetään myös suoratoistona Kansanmusiikki-instituutin Youtube-kanavalla. Seminaarin järjestämistä tukee Suomen kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto.

Ilmoittaudu seminaariin ja tilauskyyteihin viimeistään 23.5. tästä.

OHJELMA

12.00 – 13.00 Lounas Kansantaiteenkeskuksella, Ravintola Fiuli (omakustanteinen, vain varanneille)

13.00 – 13.30 Pekko Käppi / Taavi Uutelan uusi ja vanha laulutyyli

13.30 – 14.00 Vilma Timonen / Kansainvälinen koulutus- ja tutkimusyhteistyö ja kansanmusiikki

14.00 – 14.30 Outi Valo ja Heidi Henriikka Mäkelä / Unescon sopimuksen vaikutuksia: kulttuuripuhe Kaustisen kunnan päätöksenteossa

14.30 – 15.00 Pilvi Järvelä / TBC

15.00 – 15.30 Kahvitauko

15.30 – 16.00 Heikki Laitinen / Paimensoittimista kisällilauluun – Kansanmusiikki-instituutin ensimmäinen vuosikymmen

16.00 – 16.30 Hannu Saha / Kansa, kulttuuri ja huomen. Kansanmusiikki-instituutti 1980- ja 1990-luvuilla

16.30 – 16.45 Tauko

16.45 – 17.15 Matti Hakamäki – Kansanmusiikki, kestävä kehitys ja aineeton kulttuuriperintö – mihin kansanmusiikki-instituuttia tarvitaan?

17.15 – 18.00 Paneelikeskustelu: Kansanmusiikki-instituutin seuraavat 50 vuotta  (juont. Matti Hakamäki)

19.00 Ruokailu, Ravintola Pelimanni (omakustanteinen, vain varanneille)

Illalla Ravintola Pelimannissa jamit!

Lisäksi perjantaina 7.6. klo 10.00 on mahdollisuus osallistua Kaustisen Näppärikurssin loppukonserttiin (ilmainen ilmoittautuneille seminaariosallistujille)