Suomen kansansoitinmuseo
Kansanmusiikki-instituutin ylläpitämä Suomen kansansoitinmuseo sijaitsee Kaustisella Kansantaiteenkeskuksessa. Museon kokoelmissa on yli tuhat soitinta, jotka kuuluvat Tampereen yliopiston, Kansanmusiikki-instituutin ja Suomen kansansoitinmuseon kokoelmiin. Eniten kokoelmissa on viime vuosisadan pelimannisoittimia.
Museon perusnäyttely Kaustislainen viulunsoitto – elävä perintö esittelee monipuolisesti Kaustisen ja lähialueen musiikkiperintöä, joka liitettiin vuoden 2021 lopussa Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Esineisiin, kuviin ja ääniin tutustumisen lisäksi näyttelyvieras pääsee ohjausvideoiden avulla itse mukaan elävään perinteeseen: soittamaan viululla Tutskovin polskaa, kanteleella Halsuan valssia, harmoonilla Maalarin Franssin sotiisia tai tanssimaan kaustislaista flikuleeria. Lapset pääsevät tutkimaan aihetta myös Soitinsalapoliisin ja Tarkan tutkijan tehtäväkorttien avulla. Näyttely on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti).
Soitinmuseon Museosalissa on esillä tunnetuinta paimenpuhaltimien soittajaamme Teppo (Teodor) Repoa (1886–1962) esittelevä kokonaisuus. Inkeriläislähtöinen Repo oli multi-instrumentalisti, joka soitti ja rakensi itämerensuomalaisten kansojen lähes kadonneita paimenpuhaltimia ja myös sävelsi itse.
Suomen Kansansoitinmuseon soittimista pääosa on luetteloitu ja kuvattu Kansanmusiikki-instituutin Kansan ääni ja kuva -tietokantaan.
Museoon on maksuton pääsy, ja se on avoinna arkisin klo 10–16, ryhmille sopimuksen mukaan ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikana aamusta iltaan. Ota yhteyttä museonhoitajaan ja tilaa esittely, luento, työpaja tai muu ryhmällesi sopiva kansanmusiikkitilaisuus.
Ajankohtaista
European Folk Network -konferenssi tuo kansanmusiikin asiantuntijat Kaustiselle
European Folk Network -verkoston konferenssiin Kaustisella 24.–25.9.2024 odotetaan kymmeniä kansanmusiikin ja kansantanssin promoottoreita, organisaattoreita ja muita toimijoita merkittävimmistä...
Kestävän kehityksen kulttuuritavoite Kaustisen aineettoman kulttuuriperinnön seminaarin teemana
Neljännen kansainvälisen Kaustisen aineettoman kulttuuriperinnön seminaarin Culture 2030 Campaign – global impact through community actions keskiössä 13.7. on kulttuurin nostaminen YK:n kestävän...
Kaustisen juhlilla kansainvälinen aineettoman kulttuuriperinnön opinto-ohjelma / Kaustinen Folk Music Festival offers an international academic program on intangible cultural heritage
In English Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tasokkaan luento‑ ja seminaariohjelman uutuutena on ensimmäistä kertaa järjestettävä kansainvälinen Kaustinen ICH (Intangible Cultural Heritage)...