Konsta Jylhä -kilpailun finaali, Elsa Krohn -yhtye; Sanna Salonen, Antti Korhola ja Teemu Eerola.

Konsta Jylhä -kilpailu 2023

Kansanmusiikkikilpailu pienyhtyeille

10.-11.7.2023 Pelimannitalo, Kaustinen

Kansanmusiikki-instituutti ja Pelimannitalo ovat vuodesta 2010 alkaen järjestäneet yhdessä kansanmusiikin Konsta Jylhä -kilpailun, jonka finaali käydään Pelimannitalossa osana Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelmaa. Kilpailun teema vaihtelee vuosittain.

Konsta Jylhä -kilpailun 2023 säännöt:

  1. Kilpailussa on vain yksi sarja.
  2. Kilpailu on yleinen, ikärajoituksia ei ole.
  3. Kilpailu on kansallinen. Se on tarkoitettu Suomessa asuville muusikoille.
  4. Esitettävä musiikki on kansanmusiikkia, joko perinteistä tai uutta. Uudellakin musiikilla tulee olla selkeä linkki perinteeseen.
  5. Osallistuvassa pienyhtyeessä tulee olla vähintään kaksi ja enintään neljä jäsentä.
  6. Kaikki esitykset ovat akustisia (joskin jotakin soitinta voi tarpeen tullen balanssin saavuttamiseksi vahvistaa).
  7. Soittimisto on vapaa. Mukana voi olla myös vokaliisia, sanatonta laulua. Sanalliset laulut eivät kuulu kilpailun piiriin.

Esikarsinta suoritetaan näytetallenteen perusteella. Kilpailuun osallistutaan täyttämällä ilmoittautumislomake. Liitteeksi ladataan mp3-muodossa oleva tallenne, joka sisältää 5-10 minuuttia musiikkia. Maksimikoko ladattavalle tallenteelle on 8 Mb. Ilmoittautumislomakkeelle täytyy lisätä jokaisen yhtyeen jäsenen tiedot. Ilmoittautuminen päättyy 30.4.

Ilmoittautuneista valitaan kilpailun ensimmäisen päivän semifinaaliin enintään kymmenen yhtyettä. Semifinaalin esityksen kesto on enintään 10 minuuttia. Kilpailun toisen päivän finaaliin valitaan kuusi yhtyettä. Finaaliesitys voi kestää enintään 15 minuuttia. Esitys voi olla sama, osittain sama tai täysin eri kuin semifinaalissa.

Kilpailuun mukaan päässeille ilmoitetaan toukokuun loppuun mennessä.

Kilpailussa jaetaan palkintoina 6000 euroa. Tuomaristo voi jakaa palkintorahat harkintansa mukaan haluamallaan tavalla.

Kilpailuun mukaan päässeiden matkakuluihin osallistutaan ja majoitus järjestetään. Kilpailun voittajat esiintyvät myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Jos kilpailuun osallistuva yhtye tai muusikko haluaa tarjoutua muihin esiintymisiin Kansanmusiikkijuhlilla, siitä tulee sopia festivaaliorganisaation kanssa.

Kilpailun järjestää Kaustisen Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa.

Lisätietoja:

Henna Leisiö

yhteisötuottaja, Kansanmusiikki-instituutti

044-5245693

konstajylhakilpailu@gmail.com

Kilpailun tähänastiset voittajat (perinteinen/vapaa sarja vuoteen 2015 asti):

2010 Erkki Lassila & tytöt / Anssi Salminen & Markus Luomala
2011 Emilia Lajunen / Eero Grundström
2012 Emilia Lajunen & Suvi Oskala / Teija Niku ja Grupa Balkan
2013 Arto Järvelä / Anne-Mari Kivimäki
2014 Ilona Korhonen / Outi Pulkkinen
2015 Onni Rajaniemi / Tero Pajunen
2016 Teho
2017 MäSä
2018 Aiode
2019 Polenta
(2020 ja 2021 kilpailua ei järjestetty)

2022 Luomuduo

Ajankohtaista

Kolmivuotinen ICH North ‑hanke käyntiin

Kolmivuotinen ICH North ‑hanke käyntiin

Kansanmusiikki-instituutin ja seitsemän muun partnerin hanke ICH North – Passing on our musical heritage hyväksyttiin ensimmäisten joukossa EU:n uuteen Interreg Aurora ‑ohjelmaan. Pohjoisen Suomen,...

12. Konsta Jylhä -kilpailun ilmoittautuminen avattu

12. Konsta Jylhä -kilpailun ilmoittautuminen avattu

Konsta Jylhä -kilpailu 2023 pienyhtyeille (2–4 jäsentä) järjestetään 10.–11.7.2023 Pelimannitalossa Kaustisella. Kilpailun esikarsintaan osallistutaan tallenteella 30.4. mennessä. Palkintoina...