Tallari juhlii 30-vuotispäiväänsä 1.6. ja julkaisee kokoelmalevyn

Suomen ensimmäinen ja ainoa valtionavun piirissä oleva kansanmusiikkiyhtye Tallari käynnisti toimintansa kesäkuun 1986 alussa. Yhtyeen ensimmäinen esiintyminen oli saman kesän Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, minkä jälkeen mittariin on kertynyt kolmattatuhatta...

OFOn ensilevy julki

Ostrobothnian Folk Orchestra (OFO) on vuodesta 2011 toiminut kansanmusiikin big band -kokoonpano, jossa soittaa Centria-ammattikorkeakoulun ja Keski-Pohjanmaan konservatorion oppilaita ja kasvatteja. Yhtyeen kotipaikka on Kokkola, ja sen johtajana toimii...

Konsta Jylhä -kilpailu 2016 palaa Konsta Jylhän musiikkiin

Seitsemäs valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 11.-12.7.2016. Vuoden 2016 kilpailu on tarkoitettu pienyhtyeille, ja aiheena ovat Konsta Jylhän sävellykset. ”Tänä vuonna kilpailu palaa ikään kuin juurilleen ja...

ENKELin ensilevy julkaistaan Folklandialla

ENKEL on neljän 90-luvulla lapsuuttaan eläneen naispelimannin yhtye, joka sai alkunsa spontaaneissa jameissa Porton lentokentällä vuonna 2013. Yhdessä soittaminen oli niin mukavaa, että pian puhuttiin jo ”maailman parhaan kiertuebändin” perustamisesta. ENKELin...

Näppäreille tavaramerkkisuoja

Kaustisen Näppärit ry. on rekisteröinyt ”Näppäri”-nimityksen tavaramerkikseen 30.6.2015 alkaen. Tavaramerkkisuoja kattaa lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen toimialan. Rekisteröinnin taustalla on näppäriopetuksen sukupolvenvaihdos, suosion kasvu ja varautuminen...