Suomen kansansoitinmuseo
Kansanmusiikki-instituutin ylläpitämä Suomen kansansoitinmuseo sijaitsee Kaustisella Kansantaiteenkeskuksessa. Museon kokoelmissa on yli tuhat soitinta, jotka kuuluvat Tampereen yliopiston, Kansanmusiikki-instituutin ja Suomen kansansoitinmuseon kokoelmiin. Eniten kokoelmissa on viime vuosisadan pelimannisoittimia.
Museon perusnäyttely Kaustislainen viulunsoitto – elävä perintö esittelee monipuolisesti Kaustisen ja lähialueen musiikkiperintöä, joka liitettiin vuoden 2021 lopussa Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Esineisiin, kuviin ja ääniin tutustumisen lisäksi näyttelyvieras pääsee ohjausvideoiden avulla itse mukaan elävään perinteeseen: soittamaan viululla Tutskovin polskaa, kanteleella Halsuan valssia, harmoonilla Maalarin Franssin sotiisia tai tanssimaan kaustislaista flikuleeria. Lapset pääsevät tutkimaan aihetta myös Soitinsalapoliisin ja Tarkan tutkijan tehtäväkorttien avulla. Näyttely on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti).
Suomen Kansansoitinmuseon soittimista pääosa on luetteloitu ja kuvattu Kansanmusiikki-instituutin Kansan ääni ja kuva -tietokantaan.
Museoon on maksuton pääsy, ja se on avoinna arkisin klo 10–16, ryhmille sopimuksen mukaan ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikana aamusta iltaan. Ota yhteyttä museonhoitajaan ja tilaa esittely, luento, työpaja tai muu ryhmällesi sopiva kansanmusiikkitilaisuus.
Ajankohtaista
Kansanmusiikki-instituutti lomailee 13.8. asti / We’re on a summer leave until 13.8.
Vietämme kesälomaa, ja toimistomme ja asiakaspalvelumme on suljettu 13.8. asti. Myymälämme ja Suomen Kansansoitinmuseo ovat auki Kansantaiteenkeskuksen aukioloaikoina. Verkkokauppamme toimii...
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla laaja seminaari- ja luento-ohjelma
Vuoden 2023 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien soivat luennot ja seminaariohjelma käsittelevät mm. yhteisölähtöistä arkistotoimintaa, rauhaa ja aineetonta kulttuuriperintöä sekä keskipohjalaista ja...
Kaustinen ICH seminar 2023 / Kaustisen aineettoman kulttuuriperinnön seminaari
Kaustinen ICH Seminar 2023 Building peace with intangible cultural heritage – preparedness, response and recovery The Seminar Stream Sat 15.7. at 11.00 am UTC +3 will be available at...