Koulutus
Osallistumme kansanmusiikin opetuksen ja koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen kaikilla tasoilla musiikin varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja lukioon, opistoihin ja korkeakouluihin sekä aikuiskasvatukseen ja harrastustoimintaan. Organisoimme ja järjestämme koulutustapahtumia sekä yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa että itsenäisesti, valmistamme ja julkaisemme opetusmateriaalia ja osallistumme yhteistyöprojekteihin.
Järjestämme Suomen kaikkien kansanmusiikin ja tanssin oppilaitosten opiskelijoille yhteisen Kaustisen opintoperiodiviikon joka toinen vuosi.
Osallistumme kansanmusiikkipohjaisen lasten ja nuorten näppärikurssitoiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen yhteistyössä Kaustisen Näppärit ry:n ja muiden toimijoiden kanssa, vastaamme Näppäri-lyhytkurssien koordinoinnista ja kehitämme oman alueemme lasten ja nuorten perinnepainotteista kulttuuritoimintaa mm. Näppärikoulu- ja Lastenkulttuurikeskus Lykky -hankkeissamme.
Ajankohtaista
Konsta Jylhä -kilpailun semifinalistit valittu
Perinteinen Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään vuosittain osana Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelmaa. Nyt jo 13. kerran järjestettävä kilpailu on tänä vuonna tarkoitettu soolosoittajille....
Saarijärven kantele ja 10–15-kieliset kanteleet saavat uudet soitto-oppaat
Kansanmusiikki-instituutti juhlii 50. toimintavuottaan ja kantelelegenda Martti Pokelan 100-vuotisjuhlaa kahdella odotetulla oppaalla. Saarijärven kanteleen soitto-opas ja Kanteleen pyörtehissä –...
Kansanmusiikki-instituutti 50-vuotta -juhlaseminaari 6.6.
Kansanmusiikki-instituutti on vaikuttanut viimeisen 50 vuoden ajan merkittävästi niin kansanmusiikin saralla kuin laajemminkin muun muassa arkisto-, julkaisu-, tutkimus- ja koulutustoimintansa...