Suomen kansansoitinmuseo
Kansanmusiikki-instituutin ylläpitämä Suomen kansansoitinmuseo sijaitsee Kaustisella Kansantaiteenkeskuksessa. Museon kokoelmissa on yli tuhat soitinta, jotka kuuluvat Tampereen yliopiston, Kansanmusiikki-instituutin ja Suomen kansansoitinmuseon kokoelmiin. Eniten kokoelmissa on viime vuosisadan pelimannisoittimia.
Museon perusnäyttely Kaustislainen viulunsoitto – elävä perintö esittelee monipuolisesti Kaustisen ja lähialueen musiikkiperintöä, joka liitettiin vuoden 2021 lopussa Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Esineisiin, kuviin ja ääniin tutustumisen lisäksi näyttelyvieras pääsee ohjausvideoiden avulla itse mukaan elävään perinteeseen: soittamaan viululla Tutskovin polskaa, kanteleella Halsuan valssia, harmoonilla Maalarin Franssin sotiisia tai tanssimaan kaustislaista flikuleeria. Lapset pääsevät tutkimaan aihetta myös Soitinsalapoliisin ja Tarkan tutkijan tehtäväkorttien avulla. Näyttely on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti).
Suomen Kansansoitinmuseon soittimista pääosa on luetteloitu ja kuvattu Kansanmusiikki-instituutin Kansan ääni ja kuva -tietokantaan.
Museoon on maksuton pääsy, ja se on avoinna arkisin klo 10–16, ryhmille sopimuksen mukaan ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikana aamusta iltaan. Ota yhteyttä museonhoitajaan ja tilaa esittely, luento, työpaja tai muu ryhmällesi sopiva kansanmusiikkitilaisuus.
Ajankohtaista
Elävän perinnön Pelimannitalo -hankkeen työpaja 11.10. ja tutustumisretki Palokan pelimannitaloon 23.10.
Elävän perinnön pelimannitalo -hankkeen työpaja ti 11.10. klo 18-20 Pelimannitalossa. Työpajan aluksi Matti Mäkelä kertoo sivukamarituvista ja Sivukamarituvat historian näyttämönä...
Kaustislaista perinnettä Meksikon museokokoelmiin
Kaustislainen lasten harjoitusviulu ja lastenkokoinen Kaustisen-puvun liivi liitetään Meksikon kansallismuseon maailman kulttuuriperinnön monimuotoisuutta esitteleviin kokoelmiin. Kokoelmalahjoitus...
Vaihto-ohjelmassa jaettiin aineettoman kulttuuriperinnön osaamista / ICH capacities were shared in an exchange program
Heinäkuun lopussa päättynyt Pohjoismais-baltialaisen aineettoman kulttuuriperinnön verkoston vaihto-ohjelma vei verkoston jäseniä vierailuille alueen organisaatioihin ja yhteisöihin. Ohjelman...